Kemper-mallinnusta

Pari vuotta sitten vietimme kaksi päivää Kemper-mallintaen Beyond Abilities -studion mystiikankyllästämässä ympäristössä. Sessioiden pyörteissä tallentui mööpelin sisuksiin digitaalisesti yhteensä 60 soundia. Oheisessa luokkakuvassa tönöttävät pinoittain vasemmalta oikealle:

  • Tweed Deluxe -klooni (allekirjoittaneen virkkaama)
  • Roland Jazz Chorus
  • ’75 Marshall 1992 Super Bass
  • ’75 Marshall 1987 Mark II
  • ’89 Marshall 2555 rev. D
  • Marshall JVM410
  • Marshall JTM45RI (KT66, IG-ulostulomuuntaja, semisti modattu etuaste)
  • Marshall JCM800 Kerry King
  • Peavey 6505
  • Blackstar 100
  • Blackstar 200
  • Krank Revolution Series 1
  • Orange Thunderverb 50
  • Laney GH100L
  • Laney VH100R
  • Engl 530
  • Lee Jackson Perfect Connection GP-1000 #1
  • Lee Jackson Perfect Connection GP-1000 #2
  • ADA MP-1
  • VHT Two-Ninety-Two
  • Marshall EL34-100
  • Fender SF Bassman 4×10
  • ’64 Vox AC30 (non-top boost)

Speduina Ibanez TS-9 (Keeley mod) ja Opto-Mystic Wombat Repeller.

Kuvasta puuttuvat Tuomas Wäinölän

  • ’67 Marshall 1987
  • ’67 Fender Deluxe Reverb SF
  • Mad Professor MP-101
  • Bogner Ecstasy 101B
  • ’87 Marshall 2555 Jubilee

ja kirpeänkipakka

  • Engl 840.

Samat asetukset tai käyttöfilosofia eivät todellakaan päde kaikkiin laitteisiin.

Mikkeinä käytettiin Shure SM58:a ilman verkkoa ja Neumannin jotain hyperpäheää konkkamikkiä. Yllättäen sessioissa Shure antoi säännönmukaisesti paremman pesutuloksen. Nipa otti ehkä laajemmalla spektrillä tavaraa inessiiviin, mutta lopputuloksesta puuttui aina rähäkkyys. Soundit jäivät sillä hieman tumpuiksi.

Mallinnussessioiden hilpeää sivutuoteantia ainakin itselleni oli soundien ruuvaaminen hyvinkin erilaisista vahvistimista. Eri styrkkareilla on selkeästi oma ”sielunelämänsä” ja leipälajinsa, joka pitää haistella esille. Samat asetukset tai käyttöfilosofia eivät todellakaan päde kaikkiin laitteisiin.

Liki kaikki mallinnetut vermeet koskettivat esteettisesti jollain tavalla. Huippuhetkinä mainittakoon ’67 Marshall 1987, joka oli henkilökohtainen suosikkini, yksinkertaisesti upeasti soiva laite. Klassikot ovat klassikkoja syystä. Vuoden ’75 painos samasta aiheesta oli aggressiivisempi, gainikkäämpi ja hieman piukeampi, osittain musikaalisuuden kustannuksella. Mad Professorin MP-101 jäi myös mieleen erittäin hienona laitteena. Hyvä Harri, Jukka & co! Tweed Deluxe -klooni oli hanat auki yksinkertaisuudessaan sympaattinen: kun kaikki runnottiin särölle kaiutinta myöten, tuli ilmoille konstailematonta juurimurinaa. Leolla oli kaikesta päätellen homma hallussa jo 50-luvulla. Bogner Ecstasy tarjoili puolestaan modernin näkemyksen säröstyrkkarisoundista. Reinhold on nero ja vahvistin kelpo. Hyviä sävyjä löytyi helposti myös Laneyn VH100R:stä. Kapakkatappelunkannustamishommiin boostattu Bassman olisi taas omiaan.

Eniten potkua tarjosi Marshallin Super Bass. Volat nelosella nuppi jytyytti koko mökkiä auktoritäärisellä jyrinällä. Hurja kone.

Särösoundien ja nuppien mallintaminen osoittautui huomattavasti helpommaksi kuin puhtoisten ja semipuhtoisten kombosoundien jäljentäminen. Sillä miten kombo ”kukkii” huoneessa on vissi ero siihen mitä mikki kuulee. Ihan käyttökelpoista rähinää saatiin silti jemmaan, vaikka kuulokuvan toisintamiseen ei aivan yllettykään.

1:1 originaalin kanssa tuskin Kemperin nykyversiolla ja mallintajien tietotaidolla ja varusteilla päästään, mutta hyvin lähelle kylläkin. Alamiddlen tarkka tavoittaminen tuntui olevan vaikea asia digikoneelle. Aika näyttää kuinka käyttökelpoisia soundit ovat biisien seassa. Ainakaan turhaa siloittelua ei malleihin haettu tai päästetty. Kemperillä pystyy toki muokkaamaan soundeja melko raikkaasti, mikä lisää kikostimen käytettävyyttä roimasti.

Jos tykkäsit, pistä jakoon: Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
Email this to someone
email
Antti Härmä

Kirjoittaja on kansainvälisesti kiertuemarinoitu kitarateknikko, Hankenin käynyt ekonomi ja sinisilmäinen musiikki-innostuja.