Täydellisen thinlinen metsästys osa 3: thinline- ja solid body -sähkökitaroiden eroja, onko niitä?

Thinline- ja solid body -sähkökitaroiden eroja, onko niitä? Mistä elementeistä syntyisi täydellinen thinline-sähkökitara?

Kuten aiemmassa thinline-kitaroiden historiikissa ilmeni, tarkoitetaan thinline-sähkökitaralla ohutkoppaista puolionttoa tai kokonaan onttoa mikitettyä kitaraa. Kysellessäni soinnillisia eroja thinline- ja solid body -sähkökitaroiden välillä tutuilta kitaristeilta sekä Facebookin Soitintenkuningas-ryhmästä, olivat vastaukset varovaisia, mutta myös eroavia. Kokonaan onton thinline-kitaran soundi eroaa lankkukitaran ja puolionton kitaran soundista selkeästi niin akustisesti, kuin sähköisestikin. Tällaisen kansi pääsee värähtelemään kunnolla, jolloin soundi on pehmeä, pyöreä, dynaaminen ja lämmin myös sähköisesti. Toisaalta tällaisten orkesteri-, jazz- ja archtop-kitaroiden sustain ei ole kovin hyvä ja ne kiertävät helposti kovempaa soitettaessa.

Keskipalkin omaavien semi hollow – ja solid body -sähkökitaroiden soinnillinen ero onkin jo huomattavasti pienempi. Kysellesäni soittajilta, kuulevatko he eroja semi-hollow – ja solid body -kitaroiden välillä, osa sanoi ettei eroa kuule, osa sanoi kuulevansa jotain eroa osaamatta määritellä mitä ja osa sanoi kuulevansa eron keskialueessa.

Päätin selvittää muuttaako osittain ontoksi jyrsiminen sähkökitaran soundia. Niinpä otin kuusi Telecaster-kitaraa vertailuun, joista kolme oli thinlineja ja kolme solid bodyja. Viidessä näistä oli rungossa käytetty pelkästään saarnia ja yhdessä thinlinessa oli takakansi tehty mahongista, bodyn muuten ollessa saarnia. Kaikissa kitaroissa oli vaahterakaula, mutta otelaudat vaihtelivat vaahteran ja ruusupuun välillä. Mikit olivat kaikissa kitaroissa erillaiset, kuten myös hardwaret. Tiesin kokemuksesta, että kaksi samanlaistakin Telecasteria kuulostavat erillaisilta, joten keskityin kuuntelemaan vain selkeitä eroja thinlinejen ja solid bodyjen välillä. Äänitin kitaroita niin akustisesti, kuin sähköisestikin ja tein raidoista ”sokkotestejä”. Demppailin myös kitaroiden kansia sekä pohjia ja kuuntelin vaikuttaako tämä sointiin.

Kuunnellessani sokkotestinä kitaroiden akustisia raitoja, tunnistin thinlinet, vaikkei yhdessä niistä ollut edes f-aukkoa. Nämä soivat voimakkaammin ja soundi on ilmavampi, muistuttaen enemmän akustista kitaraa. Myös bassoäänet erottuivat solid body -kitaroita paremmin. Akustisesti thinlineista löytyi myös sävyjä enemmän. Solid bodyt taas soundasivat ”nasaalimmalta” ja ohuemmilta. Tarkkaan kuunneltuna ja mitattuna akustisesti pisin sustain löytyi yhdestä solid body Telecasterista. F-aukon peittäminen vaimensi luonnollisesti thinlinejen akustista sointia, mutta myös kannen ja pohjan demppailu tuntui vaikuttavan näiden akustiseen sointiin kuultavasti.

Vahvistettuna keskipalkilla varustettujen thinline ja solid body -kitaroiden erottaminen olikin jo huomattavasti vaikeampaa, jopa mahdotonta. Koska kitaroissa oli erillaiset mikit, en pystynyt tekemään luotettavaa vertailua kitaroiden suhteen vahvistettuna. Silti subjektiivinen kokemukseni oli, että thinlineissa on hieman ilmavampi, keskialueelta pehmeämpi ikään kuin ”scoopattu” sointi sekä hieman parempi dynamiikka. Etenkin puhtailla- ja miedoilla särösoundeilla suuret soinnut kuulostivat ”eläväisemmiltä” ja bassokielet erottuivat hieman paremmin. Siihen johtuvatko nämä erot thinlinen kannen ja pohjan värähtelystä vai pienemmästä puun määrästä, en ota kantaa. Mutta oikea ”Tele-soundi” ja twangi löytyi taas solid body Telecastereista.

Vahvistettuna äänitetyistä raidoista en sokkotestissä enää erottanut kannen ja pohjan demppausta. Myös F-aukkojen merkitys keskipalkin omaavan kitaran vahvistettuun soundiin tuntui olevan olematon niin kauan, kuin ulkoinen äänenpaine ei vaikuttanut kannen värähtelyyn. Soitettaessa lujaa vahvistimen lähellä, alkaa äänenpaine värisyttämään kantta ja kitara alkaa kiertämään hallitsemattomasti. Toisten mielestä tämä on etu ja toisten mielestä ei. Minusta ei.

Vertailin myös Thinline Telecastereita muihin semi-hollow -kitaroihin. Omistan Thinline Telecasterin lisäksi vain yhden ES-335 -tyyppisen Ibanez-kitaran, joten kävin testaamassa näitä soitinliikkeissä. Mielestäni näissä oli eroa merkkien ja valmistusmaiden välillä jopa enemmän kuin solid body -kitaroissa. Suurin osa vanerisista thinline-kitaroista kuulosti jo lähtökohtaisesti niin huonoilta, ettei niitä tehnyt mieli edes kokeilla vahvistettuna. Hyvän ES-335:n soundi oli kyllä todella hieno, mutta Fendereihin tottuneena semi-hollow Gibsonit ja niiden kopiot eivät oikein istuneet syliini ja kontrollipotikat olivat aivan liian kaukana aktiivista käyttöä ajatellen. Monia hienoja thinline-kitaroita jäi varmasti kokematta, mutta testaamistani kitaroista Telecaster Thinlinen rinnalle miellyttävimmiksi nousivat muutama Gretsch malli, Gibsoneiden humbucker-soundia unohtamatta.

Onko Thinline sitten jotenkin solid body -kitaraa parempi? Ja ennen kaikkea, millainen olisi näiden testien perustella minulle ”täydellinen thinline-kitara”? Thinline-sähkötaroiden suurin etu on ehdottomasti niiden keveys. Sointi voi parhaillaan olla solid body -kitaroita ilmavampi, pehmeämpi ja hieman dynaamisempi. Soundilliset erot ovat kuitenkin pieniä ja paremmuus riippuu soittajan mieltymyksistä sekä kitarayksilöstä.

Testailujen perusteella minulle täydellinen thinline-kitara olisi Fender-tyyppinen, pulttikaulainen soitin, josta löytyisi Gibson-tyyppiset humbuckerit toimivilla puolituksilla. Kontrollipotikat olisivat Gibson-tyylisesti molemmille mikeille omat, mutta sijoitettuna loogisemmin ja lähemmäksi tallaa. Kitarassa täytyisi olla sustainia ja soinnissa lämpöä testailemiani saarnirunkoisia Telecastereita enemmän. Koska en ole tottunut käyttämään vibrakampea, olisi Telecaster-tyyppinen talla ja kielet bodyn läpi vedettynä mieluisin. Mielestäni tämä saa bodyn resonoimaan parhaiten ja antaa hyvän sustainin. Slidesoittoon tykästyneenä kaulan radiuksen tulisi olla 12” ja kaulan tulisi tietenkin olla stabiili ja kestävä. Koko paketin tulisi olla kevyt, hyvin resonoiva, sävykäs ja syliin istuva. Kitara, joka toimisi monenlaisessa musiikissa ja jota olisi mukava roikottaa sylissä.

Tällaista kitaraa en kaupoista löytänyt, niinpä marssin toiveideni kanssa soitinrakentaja Saku Vuoren juttusille kysymään, mitä täydellisen thinlinen löytymiseksi olisi tehtävissä.

Jos tykkäsit, pistä jakoon: Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
Email this to someone
email
Saku Rajalin

Aloittanut kitaransoiton 8-vuotiaana opiskellen klassista musiikkia. Sittemmin mieltynyt blues-, rock- ja countrymusiikkiin sekä erityisesti slide-soittoon. Keikkailee satunnaisesti eri kokoonpanojen kanssa.