Capo ja preparoitu kitara

Erilaisten kitaravireiden kanssa pelaaminen voi olla sekä lauluntekijälle että soittajalle inspiroivaa puuhaa. Jos käsi ja korvat ovat tottuneet vaikkapa perusvireen asemiin ja harmonioihin, vireen vaihtaminen avaa helposti uudenlaisia tapoja tuottaa ääntä kitaralla. Se on kuin efekti ilman efektiä: tapa preparoida kitara soveltuvaksi tiettyihin ääniin, harmonioihin ja tapoihin soittaa.

Jos haluaa käyttää vain yhtä kitaraa ja poikkeavia vireitä, perinteinen capo tarjoaa tähän pari kätevää kikkaa.

Jos eri avovireiden hyödyntämisen ottaa biisinteossa tavaksi, ongelmaksi muodostuu kuitenkin nopeasti budjetti – vireen vaihteleminen yhdestä toiseen vaatii tavallisesti aikaa, hienosäätöä ja kielien paksuuksien kanssa kokeilua. Livetilanteessa tämä tarkoittaa siis monta kitaraa joista kukin olisi säädetty erikseen omalle vireelleen.

Esimerkiksi Joni Mitchell on tunnettu monista avovireistään, ja seurauksena jo 70-luvulla häntä seurasi kiertueelle mukaan suuri kokoelma eri vireille säädettyjä kitaroita sekä teknikko jonka tehtävänä oli pitää kirjaa vireistä, ymmärtää niiden vaatimukset laulujen kontekstissa, ja valmistella kaikki kitarat esiintymistä varten. Sähköisellä puolella taas grunge-suuruus Soundgarden on biisinteossa hyödyntänyt runsaasti poikkeavia vireitä, ja tästä seurauksena heidän 2010-luvun alun paluukiertueellaan kummallakin yhtyeen kitaristilla oli mukana toistakymmentä kitaraa settilistan vaatimuksia varten. Pitkällä tähtäimellä siis melko kallista puuhaa.

Jos haluaa kuitenkin käyttää vain yhtä kitaraa ja poikkeavia vireitä, perinteinen capo tarjoaa tähän pari kätevää kikkaa. Capon alkuperäisenä tarkoituksena on ollut mahdollisuus siirtää perusvirettä kitaran kaulalla ylöspäin ja muuttaa avoimien sointujen sävellajia paremmin laulajan tai laulun vaatimuksiin sopivaksi. Nykyään on kuitenkin tarjolla monia laadukkaita peruscapoja, joiden parantunut kevyeys, pieni koko sekä tasainen puristusvoima tekee mahdolliseksi jättää asetettaessa yksi tai jopa pari kitaran kielistä avoimiksi. Tämä taas asettaa avoimet äänet eri intervalleille.

Osittainen capo

Kyseinen kikka jättää capolla osa kielistä vapaiksi on tietenkin hyvin eri asia kuin vaikkapa poikkeavaan vireeseen säädetty kitara, mutta se avaa kuitenkin mahdollisuuden tuottaa kitaralla harmonioita joita ei muuten olisi välttämättä mahdollista soittaa.

Alla on tästä muutama esimerkki akustisella kitaralla soitettuna josta saa kuvaa käytöstä:

1. Capo toisella nauhalla, ylin E-kieli jätetty avoimeksi

Kitaran soittaminen näppäilemällä on tehokas tapa hyötyä capolla tehdyistä erikoisvireistä. Tässä ylintä E-kieltä on käytetty avoimena tuottamaan laskeva melodia.

2. Capo kolmannella nauhalla, ylin E-kieli jätetty avoimeksi

Koska capolla osittain muutetut vireet eivät vaihda kuin avoimena soitettujen kielien keskinäisiä intervalleja, eniten tästä kikasta hyötyy jättämällä soinnutuksissa osa kielistä avoimiksi. Tässä esimerkissä avoin E-kieli antaa nousevalle melodialle ylä-äänen joka jää soimaan rinnakkain muiden äänien kanssa.

3. Capo toisella nauhalla, alin E-kieli jätetty avoimeksi

Ehkä tavallisin erikoisvireistä on nk. drop-D -vire, jossa perusvireestä alinta kieltä lasketaan sävelaskeleella jotta kahdella alimmalla kielellä voi mm. helposti soittaa kvintti-intervalleja. Siirtämällä capon toiselle nauhalle ja jättämällä alakielen vapaaksi ei voi päästä ihan samaan tulokseen, mutta vapaat kielet tuottavat kolmella alimmalla kielellä kvintti- ja oktaavi-intervallit joita voi hyödyntää avoimilla kielillä.

4. Capo neljännellä nauhalla, ylin E-kieli jätetty avoimeksi

Näppäileminen ei ole ainoa tapa hyötyä capolla osittain muutetuista vireistä. Tässä on käytetty vain perussointuja joita rämpytettäessä otteissa ylin kieli on jätetty aina vapaaksi, tuloksena hieman poikkeavia sointuharmonioita.

5. Capo kahdeksannella nauhalla, ylin E-kieli jätetty avoimeksi

Jos haluaa hyötyä sekä vapaaksi jätetystä kielestä mutta toisinaan myös pitää se samalta kohdalta alas painettuna kun muut kielet nauhalla jolle capo on asetettu, suurella osalla uusista capoista voi tehdä tarpeeksi tilaa yläkielelle jotta sen voi painaa tarvittaessa sormella capon vierestä alas.

Summa summarum: Capo ei ikävä kyllä ole kätevä pikaratkaisu saada kaikki tarvitut avovireet yhden kitaran keikkakäyttöön, mutta kokeilunhaluiselle soittajalle se voi tarjota työkalun josta löytyy muitakin mahdollisuuksia kuin perussointujen skaalaaminen kaulalla.

Jos tykkäsit, pistä jakoon: Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
Email this to someone
email
Markus Kahila

Tee-se-itse -pohjalta ponnistava elämäntapamuusikko joka soveltaa punk-estetiikkaa akustiseen sekä sähköiseen kitarailmaisuun vaihtelevin tuloksin jo kolmatta vuosikymmentä. Parhaillaan tuottaa ääntä yhtyeissä Nuria ja Sestina.