Voice of Finland -kitarointia

Päätin kirjoittaa pienen raportin työskentelystä Turun Logomosta perjantaisin suorana lähetettävästä Voice Of Finland -ohjelmasta. Toimin orkesterissa Mikko Kososen lomittajana näissä viidessä viimeisessä livejaksossa tänä sesonkina, kuten edellisenkin kerran 2014.

Alkuvuoden osalta ohjelmaan valmistautuminen on kulunut lähinnä laitehuolloissa ja updateuksissa, niistä Kimmo Aroluoma kirjoittikin menevän artikkelin. Soittolaitteisto siis oli hoidettu testauksineen kuosiin ennen paikanpäälle lähtöä. Kitaroissa kaksi uutta tulokasta pääsi mukaan, täälläkin raportoitu EKT:llä aateloitu Japanian re-issue Tele ja Gibsonin samaa valmistusvuotta kanssani oleva ’76 bicentennial Firebird tekivät viime perjantain ohjelmassa ensiesiintymisensä käsissäni. Firebirdin myötä saatoin ehdottaa bassosta ohjelman orkesterissa vastaavalle vahtimestarille Ako Kiiskelle samisvehkeillä vetämistä, johon yhtäkkiä tarjoutuikin hyvä paikka, sillä yksi kappaleista oli ZZ Topin Gimme All Your Loving. Ohjelman tuottajan saatua vihiä mätsäävistä soittimistamme, saimme lopulta komennuksen lavalle, mistä Akolle pahoitteluni. Muut kitarani tätä lähetystä ajatellen olivat ’97 Cunetto Relic Stratocaster (myös EKT-hyvennetty), ’62 Jazzmaster, ’57 Gretsch Country Club, Anders Liljeström -baritonikitara ja 2013 CS Gibson Les Paul BKP Mule -mikeillä. Akkareina Bourgeois Ricky Scaggs Country Boy Model ja Gibson Chet Atkins -nylonkielinen. Myös ’53 Epiphone Triumph Regentini vieraili ohjelmassa ykköskitaristi Matti Ojan taitavissa käpälissä.

11215179_10154093392768928_1898246029105321364_n

Viime tiistaina saavuimme kukin kamoinemme Logomoon, suoritettiin kasaaminen ja lyhyt perustason sound check, josta lähdettäisiin muokkaamaan erillisiä biisikohtaisia kuunteluna. Proffan kaappia kuunnellaan keskeltä Celestionin G12H ämyriä SM57:lla, otin Timo Virtasta varten mukaan myös Radialin JDX:n, mutta tietääkseni tämä jakso mentiin ulos mikroskoopilla.

Ke aamulla aloitimme kahden ensimmäisen jakson 17 (+1 vierailijan biisi) kappaleen harjoittelun ja osin arraamisen, tähän vetoapua saatiin valmennusportaan väeltä. Suurena yllätyksenä tuli minulle ohjelman osalta uusi kasvo, Olli Lindholm, joka oli erittäin kartalla haluamistaan kitaraosista ja teki älyttömän hyviä arriehdotuksia tyyliin ”soita tässä wahilla”, ”tähän kulmikasta ysäri-Fugees -komppia” yms. Mies onkin hip to the scene, arvostan! Michael Monroen pieteetti Classic Rockin parissa ei ollut minulle yllätys, mutta hänen kanssaan viilattiin lopulta pilkkua ihan tosissaan, kappaleihin tuli muutoksia vielä finaalivetoon asti, tässä pantiin freelancerin CPU kovalle koetukselle, varsinkin kun lavalle mentäessä ei nuotteja enää tietenkään voi käyttää. Nuottikuvaan siis turvaudutaan muuten poikkeuksetta. Kappaleet ovat usein eri sävellajeissa kuin alkuperäiset, joten ponnisteluja varsinkin kitarabiisien osalta vaaditaan. Andersin baritoni oli loistava seivaaja Kelly Clarksonin Since U Been Gonessa, jota oli kisaa varten laskettu G:stä E:hen. Duuriterssi alimmilta kieliltä kajahti tolla skeballa kuin pianosta ikään ja puukkoa kevytrakenteisessa semihollowbodyssa riittää vastaamaan suuren orkan ja lauluvolan vallitsevaan pauhuun. Kitarat miksataan ohjelmassa suhteellisen alas, toki kulloisenkin biisin estetiikkaa noudattaen, mutta erottelu on tärkeää, terveen yläpään merkitystä ei voi näinollen kyllin korostaa, mikäli haluaa päästä lainkaan kuuluville.

17 biisiä luovittiin läpi noin 11 tunnissa.

17 biisiä luovittiin läpi noin 11 tunnissa, lounastauon ja kahvipaussin poikineen (Lekalla on lavalla oma pressokone) ehdimme toki pitää, mutta pitkää päivää painettiin. Kaikista kappaleista oli saatava kilpailijoille ja osin vaihtuville orkesterin jäsenille äänitteet ja näin tehtiinkin. Päivää pidentävät helposti loputtomat säädöt kappaleiden lavastuksen ja esillepanon kanssa, kaikenlaisten teknisten yllätysten ratkaiseminen ja tietenkin valmentajien toiveet, jotka tosin poikkeuksetta kohensivat kappaleiden tulkintoja.

To oli ns. normipäivä, eli harjoiteltiin ainoastaan perjantain ohjelmistoa, tällä kertaa kameroiden kanssa. Jokainen tekee kappalekohtaisiin kuuntelutilanteisiinsa tarvittavia muutoksia ja merkkaa nuottiinsa soundivaihtoja, kaiken mahdollisen sitä varten, että suorassa lähetyksessä kaikki on pienessä jännityksessäkin selvää. Itse merkkaan lappuun kappaleen nimen viereen järjestyksessä napit joita GigRig2:sta painan, esim: MP1 (vahvari ja sen kanava) + OCD(+) eli särkijä ja vähän lisää gainia + Delay20 (dilsa ja expressiopedaalin asento) + Mod (Mobius) + Carb(slap) eli Carbon copy slap back -asetuksella. Jos käytän pelkkiä presettejä, eli yksi nappula vaihtaa kaiken kuten aloitusbiisissä, kirjoitan esim. Disco/Bog Blue. Kirjoitan myös kitaran jota käytän ja ympyröin biisin tempon, jotta muistan painella tap tempon. Sotatilassa näitä omia neuvojaan arvostaa. Pitkin nuottia kirjoitellaan muita neuvoja, kuten: NO FILLS, ROYAL ON, OCD OFF ja tärkeimpänä tietenkin kitaraosan aloituskohta ”Play”.

Perjantaina käytiin läpi artistivieraan Kasmirin kappale, sekä kaikkien laulukilpailijoiden yhteisnumero. Tämän perään kenraali, eli koko ohjelma insertteineen, mainoskatkoinen ja juontoineen. Tässä kohtaa meikäläistä jännittää, että ehtiikö suihkuun ja rauhassa kaunistautumaan ennen vetoa ja malttaako säästellä tarpeeksi virtaa itse lähetykseen. On toivottavaa, että kaikki mahdolliset kommellukset, lukuvirheet, hihnantippumiset lavalla, väärän napin painamiset yms. ovat kaikki tapahtuneet, eli virheistä on opittu ennen varsinaista showta. Tässä kohtaa sovitaan myös valmentajien musiikilliset esittelyt yms.

Taistelumoodissa kiittää itseään siitä, että on tehnyt kaikesta toiminnasta mahdollisimman virtaviivaista ja helppoa.

Itse suoraan lähetykseen on vaikea saada sitä rentoa latausta, joka kappaleiden harjoituksissa saadaan itsestäänselvänä aikaan, mutta toisaalta tilalle saadaan sitä painetta, energiaa jonka toivotaan välittyvän kotisohville asti. Taistelumoodissa kiittää itseään siitä, että on tietoisesti tsekannut jokaisen sormituksen ja sisäistänyt jokaisen rytmin, mieluummin ylimerkannut asioita ja tehnyt kaikesta toiminnasta mahdollisimman virtaviivaista ja helppoa. On ajateltu ohjelman kulkua eteenpäin, vaatteiden vaihtoa, pitkän lavapiuhan vaihtoa, langallisen kuuntelun vaihtamista langattomaan (langallisessa Fischerissä on jumainen soundi, mutta lavalle sillä on vaikea könytä) ennen sinne menoa ja ylipäätään jokaista pientä yksityiskohtaa. Varmasti vähemmälläkin ponnistelulla pärjäisi hyvin, mutta itselleni merkkaa paljon mahdollisimman selkeä ja ehjä suoritus ja sitä tahtoo helpottaa kaikin tavoin. Livessä ei ole mahdollisuutta uuteen ottoon, mutta toki mahdolliset kämmit on jätettävä heti taakseen ja mentävä eteenpäin. Edetään kappale kappaleelta kuitenkin, ja otetaan kaikki irti tilanteesta, nautitaan esityksestä ja yleisön tuomasta lisämeiningistä.

Show’n jälkeen mulla on tapana suorittaa seuranta, eli arvioida muutaman päivän päästä pesutulos. Olen suhteellisen tyytyväinen kokonaisuuteen, vaikka muutama ääni jäikin hieman kaniin turhan puristuksen vuoksi. Omaksi suosikikseni nousi Demons-niminen kappale, jonka bridgeen löytyi mielestäni hyvä ja luonteikas soundi, ja jonka osan sai istumaan gridiin ihan hyvällä prosentilla.

Erityiskiitos Matti Ojalle, kitarapartion yhteistyö oli vaivatonta ja osajaot helppoja, erittäin hienoa päästä soittamaan vielä neljä seuraavaakin jaksoa yhdessä!

Jos tykkäsit, pistä jakoon: Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Google+
Google+
Email this to someone
email
Tuomas Wäinölä

Työskennellyt sessiomuusikkona ja soittanut useiden artistien albumeilla ja taustayhtyeissä.